Mikä olisikaan parempi tapa saada uusia ideoita omia messujamme varten kuin erilaisilla messuilla vieraileminen? Huhtikuussa osa messuporukasta ehti vierailla Reisjärven kristillisen opiston yrittäjyyslinjan oppilaiden järjestämillä messuilla ideoita metsästämässä. Matka oli todella antoisa, joten ajattelimme, että nyt olisi jälleen otollinen aika osallistua toisille messuille.
Siispä viime lauantaina lähdimme muutaman messutiimiläisen voimin Raaheen Tuu mukkaan! -messuille. Jälleen oli onnistunut päivä messuilemassa! Täytyy kyllä sanoa, että tällaisissa tapahtumissa on kaikista helpointa tavata ihmisiä, mainostaa messuja ja luoda uusia kontakteja. Tapasimme paljon messuistamme kiinnostuneita ihmisiä ja myös potentiaalisia ehdokkaita näytteilleasettajiksi. Messuista jäi käteen myös paljon uusia ideoita tulevaa varten!
Viime kuukausina messuja on tehty kovalla vauhdilla ja tuntuu, että kesää kohti vauhti vain kiristyy. Puheluja, sähköposteja, palavereita… Kesälläkään ei paljoa ehdi messuja unohtaa, sillä kesälle on jo muutamat palaverit merkattu kalenteriin. Onneksi kuitenkin edessä on enään muutamat kokeet ja sitten päästään ansaitulle kesälomalle. ☺️
Hyvää alkavaa kesää myös sinne ruudun toiselle puolelle!
PS. Pysykää kuulolla, lähiaikoina tulossa jälleen herkullinen arvonta Facebookin puolella…!
Ohjelmatiimiläinen Jenni, viestintävastaava Anna-Sofia ja projektipäällikkö Vilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti