tiistai 3. toukokuuta 2016

Tiimiesittelyitä part.1


Projektipäällliköt

Tänä vuonna projektipäällikköjä on suuren organisaation vuoksi poikkeuksellisesti kaksi. He ovat päivähoidosta asti toisensa tunteneet Hanna-Sofia Luoto ja Vilma Kunnasmäki. He pitelevät kaikkia lankoja käsissään ja ovat viime hetkessä vastuussa asioiden onnistumisesta. Tyttöjen kevääseen on kuulunut monia, monia palavereita niin koulukavereiden kuin kunnanjohtajankin kanssa sekä kymmeniä puhelinsoittoja ja sähköpostiviestejä. Kesää ja syksyä kohti mennessä tahti tulee kiihtymään entisestään. Vilma ja Hanna-Sofia ovat suuren haasteen edessä, mutta kaikki menee varmasti hyvin.


“Olen aloittanut projektipäällikön työt hyvillä mielin. Työ on itselle mielekästä ja sitä on ollut mukava tehdä yhdessä Hanna-Sofian kanssa. Vaikka rooli on hyvin aikaa vievää muun muassa palaverien suhteen, en siltikään vaihtaisi rooliani toiseen” - Vilma Kunnasmäki


Vilma Kunnasmäki ja Hanna-Sofia Luoto


Viestintävastaavat


Viestintävastaavina eli projektipäällikköjen “oikeana kätenä” puolestaan toimivat Anna-Sofia Sarpola ja Henna Möttönen. Meidän työnkuvaamme kuuluu projektin ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä huolehtiminen. Tiivistetysti se tarkoittaa riittävän medianäkyvyyden hankkimista, eri somekanavien ylläpitoa sekä kaikkien organisaation jäsenten pitämistä ajan tasalla. Voimme muokata työnkuvaamme omanlaiseksemme ja esimerkiksi somettamisen suhteen meillä onkin vapaat kädet. Onnistunut viestintä on yksi messujemme onnistumisen edellytyksistä ja olemme todella mielellämme toteuttamassa sitä parhaamme mukaan.
Onneksi meillä on myös apunamme tietokonenero Lauri Niemelä, jolta saamme tarvittaessa apua teknologian kanssa :3


Anna-Sofia Sarpola ja Henna Möttönen


Looshitiimi


Looshitiimillä on tärkeä rooli messujen kannalta, sillä ilman heidän työpanostaan ei messuille tulisi näytteilleasettajia. Inka Pisilä, Severi Jalonen ja Jami Jatkola hoitivat hieman stressaavankin työnsä kunnialla loppuun yritystapahtumassa ja olemme varmoja, että näin on myös messuja tehdessä. Toivottavasti saamme syksyllä mielenkiintoisia ja erilaisia yrityksiä mukaan messuille! Varmaa on, että kansainvälisyysteema tulee näkymään myös näytteilleasettajissa.

"Yrittäjyystapahtumassa kaikki meni hyvin, ilman mitään suurempia ongelmia" -Inka Pisilä, looshivastaava


Severi Jalonen, Inka Pisilä ja Jami Jatkola


Mainostiimi


Käytännössä mainostiimi “maksaa leirikoulumme”, sillä suurin osa ansaitsemistamme rahoista tulee messulehteen myytävistä mainoksista. Mainosvastaavana toimii tiimin ainoa tyttö Saara Krekilä, joka pitää tiimin pojat kurissa. Mainostiimiläiset Santeri Puhakka, Julius Myllynen, Juho Soronen ja Jarkko Karsikko ovat hyviä myyntipuhujia, mikä näkyikin Pyhäjoelta virtaa -tapahtumalehteen myytyjen mainosten määrässä. Kesällä tiimi aloittaa jälleen messulehteen tulevien mainosten myynnin. Toivottavasti heillä tulee olemaan yhtä hyvä draivi päällä kuin tähänkin asti!


Julius Myllynen, Saara Krekilä, Jarkko Karsikko ja Santeri Puhakka (Juho Soronen puuttuu kuvasta)



Kahvilatiimi


Tyttöenergialla varustetussa tiimissä kaikki ovat innokkaita leipojia ja kotitalousihmisiä. Heiltä onnistui vaivatta 400 hengen kahvituksen järjestäminen yritystapahtumassa. Sonja Seppä, Erja Saukko ja Tanja Ylikoski ovat jo aloittaneet itse messujen kahvilan suunnittelun. Ainakin sivusta kuunnellessa tänä vuonna kahvilassa tullaan näkemään jotain erilaista kuin aikaisemmin. Kansainvälisyys pyritään välittämään mukaan kahvilaan.


Sonja Seppä, Tanja Ylikoski ja Erja Saukko



Ensi viikolla esittelemme loput messutiimimme, pysykää kuulolla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti